Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kehitystä muovaavat biologiset ja sosiokulttuuriset tekijät - Coggle…
Kehitystä muovaavat biologiset ja sosiokulttuuriset tekijät
Ympäristö vai perimä?
Perimä= yksilön geenien kokonaisuus. Geenit säätelevät solujen toimintaa ja täten vaikuttavat kaikkiin yksiön ominaisuuksiin ja piirteisiin. Kuitenkin myös ympäristö vaikutaa yksilön ominaisuuksiin ja piirteisiin.
Geenien kokonaisuus saa merkityksensä vasta siinä ympäristössä, jossa yksilö elää
Ympäristön ja perimän vuorovaikutuksen tarkastelu on keskeistä kun halutaan ymmärtää jonkin ominaisuuden tai piirteen kehitystä
Käyttäytymisgenetiikka= tieteenala, jossa tutkitaan ympäristön ja perimän monimutkaista vuorovaikutusta yksilön elämänkaaren aikana.
Aivot
Hermosolu= käsittelee, lähettää ja vastaanottaa sähkökemiallisia viestejä aivoissa. Hermosolut vaikuttavat toisiinsa joko kiihdyttävästi tai hillitsevästi välillä lähettäen sähkökemiallisia viestejä eteenpäin ja välillä estäen niitä.
Synapsi= kahden hermosolun välinen liitoskohta, jonka kautta hermosolut ovat yhteyksissä toisiinsa. Yhdellä hermosolulla voi olla tuhansia yhteyksiä toisiin hermosoluihin.
Hermoverkko= monien hermosolujen muodostamien yhteyksien verkosto ja hermoverkkojen aktiivisuus kaiken toimintamme perusta.Kokemukset ja oppiminen sekä muodostavat ja muokkaavat hermoverkkoja kehityksen aikana.
Aivojen toiminnallinen kehitys= hermoverkot muodostavat yhteyksiä toisiinsa ja niiden toiminta muokkautuu eri puolilla aivoja erilaisiksi.
Plastisuus= muovautuvuus. Mahdollistaa herkkyyskaudet
Herkkyyskausi= kehitysvaihe, jolloin jonkin kyvyn oppiminen on hermoston kehityksen kannalta otollista. Herkkyyskauden aikana aivot muovautuvat herkästi kokemusten ja harjoittelun myötä. Alkamiseen voi vaikuttaa myös ulkoiset tekijät.
Temperamentt
i = jokaisen yksilöllinen ja synnynnäinen tapa reagoida.
Tarkemmin yksilöiden välisiä synnynnäisiä eroja käyttäytymistyylissä ja siinä, kuinka voimakkaasti yksilöt reagoivat ulkoisiin ärsykkeisiin
Persoonallisuus= temperamenttia laajempi ja sisältää muun muassa asenteet, arvot, uskomukset ja tavat.
Itsesäätely= psyykkiset prosessit, joiden avulla yksilö säätelee omaa tarkkaavaisuuttaan, käyttäytymistään ja tunteitaan.
Taipumus kokea negatiivisia tunteita= temperamenttiin kuuluva osa. Yksilöiden väliset erot siinä kuinka herkästi ja usein kokee mm. pelkoa, surua tai turhautuneisuutta.
Ulospäinsuuntautuneisuus= näkyy mm. siinä kuinka aktiivisesti yksilä ottaa kontaktia tai hakee läheisyyttä muihin ihmisiin ja kuinka impulsiivinen hän on toimissaan.
Temperamentin ja ympäristön yhteensopivuus keskeinen tekijä kehityksessä: sopiiko luontainen toimintatyyli niihin odotuksiin, joita ympäristö asettaa
Sosiokulttuuriset tekijät
= kuten perhe, yhteiskunta ja kulttuuri vaikuttavat jokaisen yksilön kehitykseen.
Sosialisaatio= prosessi, jossa yksilö omaksuu yhteisön ja kulttuurin maailmankuvan, toimintatavat, asenteet, arvot ja elämässä tarpeellisia taitoja.
sosiokulttuuriset tekijät vaihtelevat valtavasti maan, aikakauden ja yhteiskuntaluokan mukaan.
Ekologisen järjestelmän teoria= siinä hahmotellaan erilaisten ympäristöjen vaikutusta yksilön kehitykseen . Sisältää useita ympäristön tasoja.
Lähiympäristö= yksilön kehitykseen läheisesti ja suoraan vaikuttavat kehitysympäristöt kuten perhe ja ystäväpiiri.
Sosioekonominen asema= suuri vaikutus lapsen kehitykseen. Tarkoittaa henkilön asemaa varallisesti ja sosiaalisesti yhteiskunnassa.
Kasvatuksella suuri vaikutus yksilön elämään.
Autoritaarinen kasvatustyyli= Ankaraa tai määräävää kasvatusta, jossa lapsen mielipiteitä ei kuunnella. Vanhempi harvoin osoittaa lapselle lämpimiä tunteita.
Salliva kasvatustyyli= antaa lapselle vapauden päättää itse omista asioista eikä hänellä ole velvollisuuksia hoidettavana. Vanhemmat sallii kaikkien tunteiden näyttämisen ja enemmin lapsen kavereita kuin kasvattajia. Saattavat hemmotella tai laiminlyödä lasta.
Auktoriteettiin perustuva kasvatustyyli= Ohjaavaa kasvatusta, jossa vanhemmat toisaalta asettavat lapselle rajoja ja toisaalta antavat vapauksia päättää asioista kypsyystason mukaisesti. Vanhempi kiinnostunut lapsesta, keskustelee esim. perheen säännöistä ja kantaa kasvatusvastuun.
Etäympäristö= koostuu niistä kehityksen ympäristöistä, jotka vaikuttavat yksilöön jonkin toisen henkilön tai ympäristön kautta esim. vanhempi --> työaika --> lapsi --> yhteinen aika
Individuaaliset kulttuurit= arvostavat yksilön valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä
Kollektiiviset kulttuurit= korostavat perheen, suvun ja ryhmän tärkeyttä