Kirjanpainotaidon vaikutukset Euroopan kulttuuriin
Katollisen kirkon suhtautuminen
Taustatietoa
Katolinen kirkko suhtautui aluksi positiivisesti kirjanpainotaidon leviämiseen, koska nyt hr voisivat levittää kristinuskoa paremmin
Kirjapainotaito on alkuperäisin Aasiasta. Ja se oli siellä paljon ennen Eurooppaa.
Aasiasta kirjanpainotaito levisi keskiajalla arabien välityksellä Eurooppaan.
Aluksi Euroopassa oli vain kuvanpainotaito, joka tuli myös Aasiasta 1200-luvulla
Mitä kirjanpainotaito toi mukanaan/edisti
Kirjanpainotaito mullisti tiedonvälityksen.
Kokonaisuudessaan kirjanpainotaidolla oli suuri merkitys Euroopan kulttuuriin.
Kirjoja alettiin painamaan paljon
Kirjanpaino taito kehittyi nopeammaksi ja näin tietokin levisi nopeammin.
Kirkolla on ollut keskiajalla tärkeä osa, sillä he ylläpitivät sen perintöä säilyttämällä kirjoituksia ja opetamalla ne seuraaville sukupolville.
Mutta samalla levisi epämiellyttävää tietoa kirkosta ja tämä huononsi kirkon asemaa tiedonvälittäjänä
pidettiin Jumalan lahjana
Tämän myötä kirkon suhtautuminen kirjanpainoon muuttui kielteiseksi.
Kirkko alkoi valvomaan kirjanpainajia ja kirjoittajia.
Niiden hinnat pienenivät ja näin normaaleilla ihmisillä oli varaa kirjoihin.
Näin lukutaito levisi. Voidaan sanoa, ettäö lukutaito ja kirjoitustaito/painotaito kehittyivät yhdessä.
Kirkko
Martin lutherin teesien leviäminen
Myös tieto kirkon huonoista puolista levisi.
Protestanttisten kirkkojen synty
Uudet luonnontieteen ajatukset levisiät myös
Reformaatio levisi
Muuta yleisesti
Ensimmäiset sanomalehdet 1600-luvulla. Tämä nopeutti vielä enemmän tietoa
painettiin 50v sisällä enemmän kuin edeltäneeltä vuosituhannelta tekstiä yhteensä
Kirjapainotaito loi mahdollisuudet yhteiskunnallisille vaikuttamiselle.
Kun kirjanpainotaito oli päässyt vauhtiin se lisäsi tekstin, tiedon ja aatteiden leviämistä.
Sanotaan, että tämä oli yksi maailman suurimmista ja parhaimmista keksinnöistä,.