Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Islam - Coggle Diagram
Islam
Oppi ja filosofia
-
-
-
Jumala loi maailman kuudessa päivässä, Aadamn ensimmäinen ihminen luotiin tomusta, ei ole olemassa perisyntiä.
Kuoleman jälkeen ihminen joutuu kahden enkelin kuulusteltavaksi. Munkiri ja Nakiri. He joutuvat odottamaan lopun aikoja ja sitten väärä ja oikea uskoiset erotetaan toisistaan
.
Ennen viimeistä tuomiota maan päällä käydään taistelu hyvän ja pahan välillä. Hyvän puolella taistelua johtaa Mahdi ja tehtävässä auttaa Jeesus.
-
Riitit
-
Pyhiinvaellus Mekkaan
Mekka on pyhä paikka koska uskotaan, että siellä Jumala puhui ensimmäisen kerran Mohammadille 600-luvulla.
-
-
Almuvero maksetaan kerran vuodessa, sen hetkisen omaisuuden mukaan yksittäisten säädösten perusteella
Almuvero vasta, kun on itse vastuussa omasta taloudesta tai perustanut oman perheen
Pyhät kirjat, symbolit ja paikat
Koraani pyhä kirja, profeetta Mohammadin kirjoittama, mutta suoraa Jumalan sanaa.
-
Koostuu 114 suurasta
Ensimmäistä lukuunottamatta järjestetty pisimmästä lyhyempiin. Suurat alkavat "Jumalani armeliaan armahtajan nimeen"
600-luvulla kanonisointiin, jokaiselle lauseelle tuli olla kaksi todistajaa
-
Mekka, kaikista pyhin kaupunki. Pyhiä paikkoja myös Jerusalem
Hadith tekstit. Näiden kautta muodostuu sunna eli profetaalinen esimerkillinen elämä. Koraanin ohella tärkeitä uskonnollisia tekstejä.
Yhteisöt ja instituutiot
-
-
-
Maailman kaikkia muslimeja yhdistää umma, eli kaikkien muslimien yhteinen yhteisö.
-
Kokemus pyhästä
-
Erilaiset pyhiinvaellukset, tärkein: pyhiinvaellus Mekkaan kerran elämässä!
-
Etiikka ja säädökset
Islamilainen laki eli saria, tarkoittaa reittiä lähteen luo, eli hyvään elämään.
Sisällyttää oppeja, profeetan ja Jumalan kuvaamisesta, päihteistä, rituaalisesta puhtaudesta, perinnönjaosta, avioerosta, pukeutumisesta ja ravinnosta.
Perustuu sunnaan, Koraaniin ja muslimien päätelmiin. Tärkeää, että uskonnollisesti oppineilla on yhdenmukaiset näkemykset sarian suhteen.
Saria on muuttumaton, mutta sen tulkinnat voivat muuttua.
Lainoppinut voi antaa fatwan, joka on vastaus johonkin uskonnolliseen kysymykseen. Fatwaa ei voi kumota, mutta muut lainoppineet voivat antaa erilaisetn fatwan. Tämän laiminlyömisestä ei ole rangaistuksia.
-