Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Työttömyys yhteiskunnallisena ongelmana (Työttömyyden lajit…
Työttömyys yhteiskunnallisena ongelmana
Työttömyyden lajit
Kausityöttömyys
Johtuu työvoiman kysynnän vaihtelusta vuodenajan mukaan, esimerkiksi rakennusalalla kysyntä kesällä suurinta
Suhdannetyöttömyys
Tarkoittaa työttömyyden yleistymistä matalasuhdanteen aikaan
Kitkatyöttömyys
Tarkoittaa aikaa, joka menee työn etsimiseen esimerkiksi valmistumisen tai työpaikan vaihdon yhteydessä
Rakennetyöttömyys
Seuraa elinkeinorakenteen muutoksesta, joka ohjaa työn kysyntää uusille aloille
Massatyöttömyys
Puhutaan useiden miljoonien työttömien kohdalla, esimerkiksi Saksan 1930-luvun laman aikainen viiden miljoonan kansalaisen työttömyys
Teknologinen työttömyys
Aiheutuu teknologian korvatessa ihmistyötä, ilmiö vaikuttaa sekä yksittäisten työpaikkojen että koko yhteiskunnan tasolla
Pitkäaikaistyöttömyys
Vähintään vuoden jatkunutta työttömyyttä
Nuorisotyöttömyys
15-24-vuotiaiden työttömyyttä, usein luontaista kitkatyöttömyyttä koulusta valmistumisen jälkeen
Piilotyöttömyys
Tarkoitetaan työttömiä, jotka eivät näy tilastoissa
Valetyöttömyys
Voidaan viitata esimerkiksi työkyvyttömiin henkilöihin, jotka tilastoidaan työttömiksi työnhakijoiksi
Vapaaehtoinen työttömyys
Viitataan työttömiin, jotka eivät aktiivisesti etsi töitä
Yhteiskunnalliset seuraukset
Tuotannontekijät eivät ole tehokkaassa käytössä
Sosiaalimenojen kasvu
Verotulojen menetys
Kokonaistuotannon heikkeneminen tai kääntyminen laskuun
Elintason heikkeneminen
Paineen kohdistuminen sosiaali- ja terveystoimeen
Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntyminen
Tuloerojen kasvu
Yhteiskuntarauhan vaarantuminen
Työttömyyden torjuminen
Valtion rakennushankkeet ja julkiset investoinnit
Koulutus, oppisopimukset, harjoittelut
Tukimuodot, esimerkiksi palkkatuki, niin yksityisille henkilöille kuin yrityksillekin
Työajan lyhentäminen ja ylityökatto
Joustavat työajat
Työvoiman liikkuvuuden parantaminen
Aluetuki ja elinkeinojen tukeminen
Yrittäjyyden tukeminen
Kannustinloukkujen poistaminen tai lieventäminen