Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kehitystä muovaavat tekijät (Kehittyvät aivot ja aivojen toiminta…
Kehitystä muovaavat tekijät
Plastisuus
aivojen hermoverkot
muodostuvat ja muokkautuvat kokemuksista
toimintaa eniten lapsena
vähän käytetyt hermoverkot kuolevat
aivojen toiminta tehostuu
herkkyyskausi
aivojen muovautuvuus
otollista tietyn toiminnan kehittymiselle
jatkuu myös myöhemmin elämässä
vähäisempää
Perimä (geenit) vai ympäristö
historiassa kiistellään, kumpi vaikuttaa ihmisen kehitykseen enemmän
nykypsykologiassa keskitytään näkökulmaan, jonka mukaan perimän ja ympäristön vuorovaikutus vaikuttavat yhdessä ihmisen kehitykseen
käyttäytymisgenetiikka
tieteenala, joka tutkii geenien vaikutusta sekä geenien ja ympäristön vuorovaikutusta
Kehittyvät aivot ja aivojen toiminta
hermosolu
hermoston toiminnan perusyksikkö
muodostavat hermoverkkoja, jotka ovat kaiken toiminnan perusta
aivojen toiminnallinen kehitys
aivojen toiminta kehittyy eri osissa toiminnallisesti erilaiseksi ja tiedonkäsittelyssä painottuvat eri asiat
aivokuori
ihmisillä poimuttunut aivojen päällimmäinen kerros
jaetaan neljään eri osioon
takaraivolohko
sisältää esimerkiksi näkötiedot
otsalohkot
sisältää esimerkiksi toiminnanohjauksen
ohimolohkot
sisältää esimerkiksi muistin
päälaenlohkot
sisältää esimerkiksi tuntoaistin
limbinen järjestelmä
aivokuoren alla
tiedonkäsittelyssä painotetaan esimerkiksi tunteita, muistitoimintoja, kehon homeostaasin ylläpitoa ja aistitiedon välitystä aivokuorelle
pikkuaivot
liikkeet ja tasapaino
aivorunko
peruselintoiminnot
Temperamentti
yksilön toimintatyyli
reagointia sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin
melko pysyvä
tapahtuu muutoksia elämän aikana
yksilöllinen ja synnynäinen
vahvasti perinnöllinen
ympäristö vaikutta muovautumiseen
Mary Rothbartin teoria
kolme ulottuvuutta
itsesäätely
yksilön kyky ylläpitää tarkkaivaisuutta
tunteiden kontrollointi ja toiminta
taipumus kokea negatiivisia tunteita
kuinka usein ihminen kokee negatiivisia tunteita
pelko tai suru
ulospäinsuuntautuneisuus
yksilön aktiivisuus
innokkuus kontaktien kokemiseen
temperamentin ja ympäristön yhteensopivuus
#
ympäristön reagointia yksilön temperamenttiin
Sosiokulttuuriset tekijät kehityksessä
sosialisaatio
prosessi, jossa yhteisön ja kulttuurin maailmankuva, toimintatavat, asenteet, arvot ja elämässä tarpeelliset taidot siirtyvät yksilölle
ekologisten järjestelmien teoria
lähiympäristö
esim. perhe, ystävät
vaikuttavat suoraan yksilöön
yksilö voi vaikuttaa niihin
etäympäristö
vaikuttaa kauempana
lähiympäristön kautta
esim. kulttuuri ja valtio
aikakausi
aikakaudelle ominaisia asioita
teknologian kehitys
lähiympäristössä erityisesti perheen kasvatustyylillä ja esimerkiksi sosioekonomisella asemalla merkitys ihmisen kehitykselle