Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Kristinusko (Lähteet (http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view…
Kristinusko
-
Opit
Yliluonnollinen
Jumala
Monoteismi
uskotaan, että on olemassa vain yksi jumala
-
-
Mariologia
Neitsyt Marialla on ollut arvostettu asema kristinuskossa jo aikojen alusta lähtien. Mariaan on liitetty ainainen neitsyys ja hän on saanut kunnianimen jumalansynnyttäjä. Marian merkitys on myös kasvanut jumalanpalveluksessa.
-
Pelastus
-
Omien tekojen osuus
Erilaisia tulkintoja
saavuttaa pelastuksen, jos hän noudattaa rakkauden kaksoiskäskyä ja kultaista sääntöä
Yleinen linjaus on kuitenkin on, että omilla teoilla ei ole merkitystä mutta niillä on merkitystä, kun puhutaan ihanteellisesta kristitystä
Kuolema
1.Lopun aikoina Kristus tulee maan päälle, ja kuolleet herätetään.
- Sitten tulee taistelu, jossa hyvä voittaa lopulta pahan.
- Sen jälkeen kaikki joutuvat viimeiselle tuomiolle
- Uskovat pääsevät taivaaseen eli rakkauden täyttämään olotilaan ja epäuskovat joutuvat kärsimään ikuista rangaistusta helvetissä.
-
-
-
Rituaalit
-
Siirtymäriitit
Konfirmaatio
toimitus, jossa seurakunnan jäsenestä tulee täysvaltainen kirkon jäsen.
-
Syntymä
Kaste
-
-
-
Kummit
Kummien tehtävä kristinuskossa on toimia todistajana kastetilaisuudessa ja huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa.
Häät
Kristinusko opettaa, että avioliitto on Jumalan säätämä järjestys ja katolisen ja ortodoksisen kirkon mukaan kyseessä onkin sakramentti.
Kalendaaririitit
-
-
Pääsiäinen
-
-
Pääsiäistä edeltää 40 päivää kestävä paastonaika, johon liittyvät katumus ja hiljentyminen
-
-
Yhteisöllisyys
Miten tullaan jäseneksi?
Pitää vastaanottaa Jeesus pelastajana, hyväksyä Hänen kuolemansa riittävänä uhrina syntien edestä ja luottaa yksin Häneen Pelastajana. Pitää myös tunnustaa Jumalalle olevansa syntinen, kertoo tarvitsevansa armoa.
-
Suuntaukset
Ortodoksinen
-
Kun kristinusko jakautui 1000-luvun alussa, ortodoksinen oli idän puoleinen uskonto
Roomalaiskatolinen
-
Kun kristinusko jakautui 1000-luvun alussa, katolilainen oli lnnen puoleinen.
Reformaatio
-
reformaatio; 1500-luvulla Martin Lutherin toiminnan myötä syntynyt liikehdintä, jonka seurauksena katolisesta kirkosta irtautui uusia kirkkokuntia; aiemmin reformaatiota kutsuttu uskonpuhdistukseksi
Aineellinen ulottuvuus
Symbolit
Risti
-
muistuttaa Kristuksen syntien sovituksesta,
-
-
INRI
”Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum”, ”Jeesus Nasaretilainen, Juutalaisten kuningas”.
-
-
Iktys
-
Vanhin symboli ja sitä käytettiin vainojen aikaan siinä, että kristityt tunnistivat toisensa
-
Jerusalem
Kristityille Jerusalem on paitsi Vanhan testamentin tapahtumien, ennen kaikkea Jeesuksen elämän loppuhetkien näyttämö. Pyhän hengen vuodatus ylösnousemus.
Myytit
Keskeisimmät kertomukset
Jeesus
Apostolit
-
-
Jeesuksen lähimpiä seuraajia, joita arvostettiin, koska heillä oli omakohtaista tietoa Jeesuksen elämästä ja hänen opetuksistaan
HIstoriallista tietoa
-
- useita sisaruksia, mutta hän ei perustanut omaa perhettä eikä hänellä ollut vakituista asuntoa.
-
- Johannes Kastajan oppilas ennen julkista toimintaansa opettajana, jolloin hän sai omia seuraajia ja läheisiä oppilaita
- Jeesus selitti ja tulkitsi uudelleen juutalaisuuden opetuksia, mutta hänen tarkoituksenaan ei ollut perustaa uutta uskontoa
- Jeesusta syytettiin jumalanpilkasta ja temppelissä riehumisesta sekä poliittisesta kansanvillitsemisestä
- Hän joutui oikeuden eteen, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tuomio pantiin täytäntöön julkisena rangaistuksena, joka 30-luvulla oli ristiinnaulitseminen.
Uskonnon tulkinta
- Jeesuksen äiti Maria tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä ja että Jeesus syntyi neitsyest
- Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit ristinkuolemallaan ja nousi ylös kuolleista -->yYLÖSNOUSEMUS
-
-
-
-
Moraali
Etiikkaa, moraalia ja elämäntapaa ohjaa
-
Katekismus
10 käskyä
- Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
- Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
-
- Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
-
-
-
- Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
- Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
- Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
-