Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Puhdasoppisuuden aika Suomessa (Puhdasoppisuuteen liittyi (Tiukka väestön…
Puhdasoppisuuden aika Suomessa
Puhdasoppisuus "
ortodoksia"
saavutti huippunsa 1600-luvulla
Uskonpuhdistuksen asema oli vakiintunut kirkollisessa elämässä
Katolisesta yhtenäiskulttuurista oli siirrytty luterilaiseen yhtenäiskulttuuriin
Luterilaisesta opista poikennut opetus tuomittiin laittomaksi ja valtakunnan yhtenäisyyttä uhkaavaksi toiminnaksi
Puhdasoppisuuteen liittyi
Tiukka väestön uskonnollinen ja moraalinen yhdenmkaistuminen
Kurinpito ja kansanuskon vastainen toiminta
Tiukka kirkkokuri
Jokaisen täytyi osata katekismus ulkoa, jotta pääsisi ehtoolliselle
Puhdasoppisuuden aikana kiinnitettiin huomiota
Lukutaitoon
Tavoitteena oli, että jokainen alamainen kykenisi omaksumaan oikean uskon lukutaidon kautta
Lukutaidon yleistyessä, suomenkielistä kirjallisuutta ryhdyttiin julkaisemaan
Ensimmäinen suomenkielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1642
Kansanopetukseen
Kansanopetusta edistivät piispat
Isaac Rothovius
Turkuun perustettiin lukio, myöhemmin yliopisto
Juhana Gezlius vanhempi
Gezeliuksen aikaan syntyi kiertokoulu ja kinkereillä kerratiin kristinuskon perusasioita
Valtio myönsi kirkolle veronkanto-oikeuden
Kirkko pystyi toteuttamaan kansanvalistustehtävää aiempaa tehokkaammin
Kirkon asema muuttui paremmaksi
Kirkko vaurastui
Vara rakentaa uusia kirkkorakennuksia
Kirkossa käynti oli pakollista
Jos kirkkoon ei tultu, siitä rangaistiin mm. sakoilla tai häpeärangaistuksella
Jalkapuut
Häpeäpenkit
Pappien koulutus- ja sivistystaso nousi
Syntyi uutta uskonnollista kirjallisuutta
Noitavainot
Vainoissa oli osittain kysymys pappien taistelusta kansanperinnettä- ja uskomusksia vastaan
Uhkailu, kiroaminen luettiin noituudeksi
Keskitetyn hallinnon tehostuessa ja sosiaalisten ristiriitojen lisääntyessä myös noitaikeudenkäynnit yleistyivät