EU-LUETTELO
5 § 2-momentti
EU-asianajaja voidaan ottaa jäseneksi siitä huolimatta, että hän ei ole suorittanut tuomarinvirkaan Suomessa säädettyjä opinnäytteitä, saavuttanut 2 momentissa tarkoitettua
käytännöllistä kokemusta ja taitoa taikka suorittanut asianajajatutkintoa, kun kolme vuotta on kulunut EU-luetteloon kirjoittautumisesta.
Hänen tulee osoittaa harjoittaneensa Suomessa asianajajan tointa säännöllisesti vähintään sen ajan ja esittää hallituksen vaatima selvitys hoitamistaan toimeksiannoista ja toiminnastaan.
Asianajajista annetun lain 3 §:n 4 momentin säännökset valtion virassa olevan henkilön jäsenyydestä eivät koske julkisia oikeusavustajia.
Asianajaja ei myöskään ilman liiton hallituksen lupaa saa harjoittaa asianajajan tointa ulkomailla muualla kuin Euroopan talousalueen valtiossa.
7 § Muusta Euroopan unionin jäsenvaltiosta peräisin oleva asianajaja, joka harjoittaa Suomessa pysyvästi asianajajan tointa alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen voi kirjoittautua EU-luetteloon.
Luetteloon merkitsemistä on haettava kirjallisesti.
Hakijan on esitettävä todistus siitä, että hän on oikeutettu harjoittamaan asianajajan tointa asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu (98/5/EY) annetussa direktiivissä tarkoitetulla ammattinimikkeellä jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa.
Todistus ei saa olla esitettäessä kolmea kuukautta vanhempi. Suomen Asianajajaliiton on ilmoitettava luetteloon merkitsemisestä sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, josta asianajaja on peräisin.
Mitä näissä säännöissä on säädetty liiton jäsenestä, koskee soveltuvin osin EU-asianajajaa
.EU-asianajajan on asianajajan tointa Suomessa harjoittaessaan ilmoitettava se ammattinimike, jota käytetään jäsenvaltiossa, josta hän tulee, ilmaistuna tuon valtion kielellä viittauksin siihen ammatilliseen järjestöön, johon hän kuuluu.