Please enable JavaScript.
Coggle requires JavaScript to display documents.
Ympäristömyrkyt ja säteily (Säteily (Säteilyn terveysvaikutukset (DNA…
Ympäristömyrkyt ja säteily
Ympäristömyrkyt
Mittaus ja kuvaustavat
Vaarallisuutta kuvataan useimpien ympäristömyrkkyjen kohdalla LD50 arvon mukaan.
Orgaaniset ympäristömyrkyt
POP-yhdisteet (persostent organic pollutant) Kestäviä, heposti kaukokulkeutuvia, ihmiselle ja eläimille vaarallisia.
Dioksiinit
Syntyy teolisuuden ja valmistusprosessien yhteydessä (ei tarkoituksellisesti)
Jätteenpoltto, paperi-, ja metalliteollisuus sekä klororifenolien valistus.
PCB-yhdisteet
Huonosti syttyviä, öljymäisiä nesteitä.
Käytetty esimerkiksi eristeenä muuntajissa
DDT
Tehokas hyönteismyrkky. Käytössä varsinkin 1940-1950-luvuilla.
öljy
Orgaaninen ja rasvainen neste. Käytetään polttoaineiden ja muovin valmistamiseen.
Raskasmetallit
Maan kuoressa esiintyviä metallisia alkuaineita.
Elohopea
Esiintyy luonnossa luonnostaan sekä sitä vapautuu esimerkiksi kivihiilen poltossa.
Vaikuttaa varsinkin keskushermostoon.
Kadmium
Luonnollisenrapautumisen lisäksi kadmiumia päätyy luontoon esimerkiksi lannoiteteollisuudesta ja akkuteollisuudesta.
Munuaishäiriöitä, kasvava osteoporoosiriski ja suuret pitoisuudet aiheuttavat myös syöpää.
Lyijy
Lunnollisten esiintymien lisäksi lyijjyä joutuu luontoon jätteidenkäsittelyssä, ampumaradoilla ja akkuteollisuudessa.
Sydän ja verenkiertoelimistö, keskushermosto, luusto, munuaiset ja maksa.
Säteily
Taustasäteily
Ympäristöstä erittyvää säteilyä.
Erittyy monesta asiasta kuten kallioperästä tai syödystä ruuasta
Ei havaittuja haittavaikutuksia ihmisen terveydelle
Mittaus
UV-indeksi (auringon UV-säteet)
0-2
heikko
3-5
Kohtalainen
Suojautumistarve alkaa
6-7
voimakas
8-10
Hyvinvoimakas
11+
Äärimmäisen voimakas
UV-säteily
Auringon tuottamaa säteilyä.
UV-A
Tunkeutuu syvälle ihoon
Saa aikaan rusketuksen
Saaaikaan ihon ennenaikaisen vanhenemisen
vaurioittaa ihon immuunipuollustusta
edistää ihosyövän syntyä
UV-B
Käynnistää D-vitamiinin tuotannon ihossa
Tunkeutuu ihon pintaosiin
aiheuttaa ihon palamista
edistää ihosyövän syntyä
Aiheuttaa sarveiskalvon tulehdusta
Aiheuttaa mykiön samentumista
UV-C
Lyhin aallonpituus
Suurienergisin
Suodattautuu otsoonikerroksessa
Säteilyn terveysvaikutukset
DNA-molekyyleihin
Voi auheuttaa DNA-molekyyliensidoksia aiheuttaen siten
UV-sätely voi rikkoa DNA-molekyylin emästen välisiä sidoksia
Säteilyn vaarat
Vaikuttavat tekijät
Säteilylaji
Säteilyannoksen suuruus
Säteilyannoksen jakautuminen kehossa
Mitä Mitä lyhyemmässä ajassa ja mitä enemmän säteilyä sitä vaarallisemmat vaikutukset
Esimerkiksi ydinonnettomuudessa
Ihovammat
Harmaakaihi
Sikiövauriot
Hyödyt
UV-säteet laukaisevat D-vitamiinin tuotannon ihossa mitä ilman ihminen ei selviäisi.